https://mclad.iki.fi/kirkkonummi/

Epilogi

Maailmassa on monia mukavia paikkoja joissa voi elää ja olla. Minulle Kirkkonummesta on muotoutunut kotipaikka viimeisten yhdeksän vuoden kuluessa, jotka olen täällä asunut. Kaunis ympäristö, ripaus historian siipien havinaa, hyvät ystävät sekä mainiot liikenneyhteydet ovat tärkeimpiä seikkoja miksi viihdyn Kirkkonummella. En kuitenkaan mene väittämään, etteikö maailmasta löytyisi parempiakin paikkoja ja todennäköisesti löytyykin, ainakin jonkun mielestä, mutta tällä hetkellä olen varsin tyytyväinen olooni täällä.

Syy siihen miksi aloin tehdä näinkin laajaa tutkielmaa Kirkkonummesta on monitahoinen. Osaltaan siihen vaikutti se, ettei vielä kesään 1997 mennessä Kirkkonummen kunnalla ollut omia kotisivuja Internetissä. Ehkä merkittävämpänä syynä voisin kuitenkin mainita sen, että itseäni oli alkanut kiinnostaa asuinpaikkani menneisyys. Lisäksi minulla oli kesällä vähän enemmän aikaa käytettävissäni harrastuksilleni ja mikä ettei, voisinhan samalla tehdä vaikka pienen yhteenvedon siitä, mitä löysin kirjoista. Niinpä tämä sivu syntyi, joskin siihen meni hieman enemmän aikaa kuin olin aluksi olettanut.

Jos tältä sivulta löytyvästä informaatiosta oli sinulle iloa työsi/opiskelusi/tutkimuksiesi tai jonkun muun syyn vuoksi niin olen iloinen, jos olen voinut auttaa. Kommenttisi sekä rakentava kritiikki on aina tervetullutta.